Aloitussivulle Sisällysluetteloon
KANSAINVÄLINEN TAIDEKESKUS PUUSTELLI

Vuodesta 1985 järjestetty Kemijärven kuvanveistoviikko-tapahtuma on synnyttänyt yli 400 veistosta noin 300 kuvanveistäjältä ympäri maailmaa. Nämä veistokset ovat yleisölle esillä julkisissa tiloissa sekä kesällä avoimessa Taidekeskus Puustellissa. Suuret ulkotilaveistokset ovat esillä eri puolilla Kemijärveä. Niitä on sijoitettu mm. Taidekeskus Puustellin ja kulttuurikeskuksen puistoihin sekä venesatamaan ja keskustan alueelle.

 Puustellin päärakennus rakennettiin vuonna 1865 metsänhoitaja Johan Gebhardin virkataloksi Pöyliöjärven rantaan. Hänen pojastaan Hanneksesta tuli aikanaan professori ja Suomen osuustoimintaliikkeen isä. Puustellin alueeseen kuuluu makasiini ja veistosten näyttelyhalli sekä juhlahuoneistoksi kunnostettu virkatalo, jota vuokrataan eri tilaisuuksiin. Näyttelyhalli on vanha uiton venevaja, joka on siirretty Puustellin pihaan näyttelytilaksi 90-luvun alkupuolella.

Kansainvälinen Taidekeskus Puustelli - kuvanveistoviikkojen koostenäyttely

Pöyliöjärventie 12, 98120 Kemijärvi  

7.6 - 30.7.2017 avoinna ke - su klo 12 - 18.

Elokuun ajan ma - pe klo 8 -16.

Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Muina aikoina sopimuksen mukaan.

Kemijärven kuvanveistoviikot ry

PL 37

98101 Kemijärvi

Tel. +358(0) 40 579 1644

posti(at)kemijarven-kuvanveistoviikot.fi

www.kemijarven-kuvanveistoviikot.fi/